Olen aina pelännyt teatteria.

Olen aina pelännyt teatteria. Se saa aikaan tunteita.
Tässä kuvassa kuitenkin Petrus Kähkönen väliajalla. 

Pohjoisessa lapsuudessani teatteri oli pyhää: salissa ei ryitä kun Veikko Sinisalo esiintyy. Esitys oli niin verevä ja hurja, ja ihmiset keskittyivät, koska tapahtumat olivat harvinaisia. Nyt teatteriin (oopperaan, musikaaliin, leffafestivaalille, keikalle) on helppo mennä, niin Helsingissä, Tallinnassa kuin Lontoossakin. Balettia Leningradissa.. Lippuja voi varata vaivatta, koska verkossa olemme yhtä suurta perhettä. Mutta onko ihmisellä varaa mennä teatteriin? Teatterilipun hinnalla ajaa kuukauden bussilla, ratikalla ja metrolla Helsingissä ilmaistapahtumissa kiertäen, pulloja tai sieniä keräten, valokuvaten ympäristöä, ja esim. kouluun tai vuokratöihin. Ihmisellä ei ole enää varaa mennä teatteriin, tai se raha on muusta pois. Mutta jos kuitenkin sijoittaisi. Erityisen hienoa on erityistarjoukset, äkkilähdöt ja muut kampanjat. Taiteiden yönä vaan tungos ja jonot niin suuria.

Nyt olen vieraillut katsomassa addiktioita & levottomuutta aiheuttavaa Vampyyrien tanssi musikaalia. Roman Polanskin alkuperäisteoksessa Vampyyrintappajat - anteeksi mutta hampaanne ovat niskassani komediassa 1960-luvulta Sarahin roolia näytteli kukoistava Sharon Tate hyvyttä ja postitiivisuuta hehkuen, Tizianin kultainen sävy hiuksissaan. mansonin perhe murhasi hänet.

Eilen tuli hyvin ahdistava dokumentti Uusi Kino: Elämä Mansonin jälkeen jossa haastateltiin "Charles Mansonin kulttiin ja "perheeseen" kuuluneesta Patricia Krenwinkelistä, joka vuonna 1969 osallistui Mansonin määräämiin murhatekoihin. " Lainaus Yle Areenasta.

Ja huomasin: on kulunut monta vuotta, etten ole nähnyt yhtään näytelmää Suomessa. Olen kyllä monenlaista performanssia ja ilveilyä nähnyt, mutten teatterin lavalla.. Ja tietysti myös burleskia... Varietee, vaudeville esim Sparksin keikalla... Ja sadomasokistisia esityksiä, sessioita ja muita alakulttuurien juttuja. 

       Ei Suomen ole tarvinnut hävetä näytelmiään, päinvastoin. Muistoja, joista ei ole valokuvia eikä dataa, paitsi lippuja. Mitä muistoja. Mitä muistoja? Aika kultaa muistot ja huulet…

1980-luvulla Yksi lensi yli käen pesän englannikielinen versio oli vähintäänkin päheä, tällaisen  kärsivän Wernerettan nähdä, Weltschmerz. Koska Chief oli niin hotti alkuperäiskansalainen, että. Ken Keseyn kirja oli tullut luettua tietenkin.. Molieren jutskia näkyi koulun pakkopullana eli Lääkäri vasta väkisin – mutta kuinka upeaa on nyt huomata, miten ennen oli varaa koululaisilla mennä teatteriin! Nyt koulussa meuhkataan että jokaisella pitäisi olla tabletti. Anna mun oksentaa. Itse olen multimedian tekijä ja monimediatoimittaja, mutta rajansa kaikella, rahan- ja luonnontuhlauksella. Liitutaulu kelpaa kyllä. Tärkeintä on, että koulussa on opetusta ja ruokaa, joka ravitsee.

Family Affairs ensi-ilta & näyttely 1993

     
Ryhmäteatterin Lääkäri vasta väkisin / Lääkäri vastoin tahtoaan päivitti minut istujana 1990-luvulle. Samoin  Romeo & Julia Suomenlinnassa on unohtumaton 1990-luvun nautinto. Yllättävän paljon olen nähnyt natseja lavalla ( Bent, Cabaret, Producers ), ja muutakin kauhua ( Sweeney Todd ). Oooperan kummitus on  piirtynyt verkkokalvolle niin lontoolaisessa musikaalissa kuin Helsinginkadun oopperassa. Topi Mikkola on vetänyt Rosa Liksom –monologeja useasti ja kiitetysti sellainen pilke ja lämpö silmäkulmassaan että välillä on ihan kiva istua kiikkustuolissa. Liksomin Family Affairs ensi-ilta tuli nähtyä, toki. Paljon amatööriteatteria ja iltamia jossa on lyhitä näytöksiä kuin singlejä... Mutta missä ne muut näytelmät on? 
       Pessi ja Illusia oli hieno pieni näytelmä ulkoilmassa Aavasaksan vaaralla. Koulun joulunäytelmiä ei lasketa? Amatöörien esityksiä, murreteatteria, ilmaisia ja maksullisia tapahtumia. 

Ja ennen kaikkea. Lopettiko jumalan Teatteri Kekkoslovakian? 

Vampyyrin tanssia olen seurannut seka sosiaalisena mediana ja verkkona, lankasuttunakin.. Että  osallistuvana teattrina. Onko teatteri sitä mitä tilaa? Pelkään myös taikureita, eritoten Carl-Einar Häckneriä joka taikoo rintsikatkin pois, ei niin emansipoitunutta varieeteeta jaksa. Ja se on niin out of season - polttaa liivinsä. Paitsi ei hän niitä polttaisi. Silinteriherran moottorisahashow pvc-housuissa on varsin virkistävää seurata - televisiosta. Kerran olimme kehitysvammaisten kanssa katsomassa kuinka Iiro Viinanen eikun Iiro Seppänen taikoi jotain pois. Muistini ehkä? Kehitysvammaiset porukan jäsenet olivat innoissaan mahdollisesta lavalle pääsystä, minä taas en... Jotkut nauttivat parrasvaloista, ja osaavat olla niissä. Toiset taas ei..

Toisaalta on makeaa, että friikisirkukset freakshowt ja sideshow artistit pääsevät esiintymään ennen bändiä, kuten ainoa naispuolinen miekannielijä Lucky Hell. Tässä alakuvassa kuitenkin Nalle Virolaisen piercing show, vuonna 1993, Tavastialla. Yleisö EI saanut osallistua...
       Alla sitten ooppera-kuvia, kun en teatterilipuistani löydä kuvia...

Lontoon surkeimmat piirakat tekee Mrs Lovett, mutta missä kengissä!

Ooppera Hulttion tie: maamme hotein burleski-sähikäinen Bettie Blackheart näyttää kuviot  tulitasseleillaan...

  Seuraa käyttäjän Satu taulua Lust at first bite 2016 at theatre Pinterestissä. ... 

Darkimpi #PetrusKähkönen Alfred-omakuvastaan tuli violetti Sweeney Todd.. Tässä violent eikun violetti versio. pic.twitter.com/1VZyi1dIeZ

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 17. huhtikuuta 2016

 Olen aina pelännyt teatteria.
Seuraa käyttäjän Satu taulua Lust at first bite 2016 at theatre Pinterestissä.